Kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee avasi tilaisuuden poimimalla hallitusohjelmasta kansalaisen hyvinvoinnin parantamiseen tähtääviä tavoitteita. Hän totesi, että tavoitteena on osallisuuden ja toimintakyvyn varmistaminen sekä mielekkään elämän turvaaminen kaikille kansalaisille.
Varhainen puuttuminen ja ennakointi ovat avainasemassa kehitettäessä asiakaslähtöisiä palveluita, joissa kokemusasiantuntijat ovat keskeisessä roolissa, jotta palvelulupaus oikeasti pystytään täyttämään.
Samoin, jotta kyetään edistämään hyvinvointia ja terveyttä sekä vähentämään eriarvoisuutta, on pystyttävä viemään jo tehdyt muutosohjelmat käytäntöön: lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma, ikäihmisten kotihoito-ohjelma sekä kaikenikäisten omahoito-ohjelma on konkretisoitava miten-toimenpiteiksi ja prosesseiksi kohti terveyttä ja yhdenvertaisuutta.
Kasvava maahanmuutto on lisännyt haasteita eksponentiaalisesti ja kotouttaminen on vasta alkamassa. Vastaanottokeskuksiin tarvitaan mielekästä tekemistä, mutta myös kulttuurituntemusta ja kieliopintoja, joita voi opiskella myös mobiilisovellusten avulla.
Lopuksi kansliapäällikkö totesi, että terveys ja turvallisuus liittyvät yhteen ja yksi keskeinen turvallisuustekijä on infektiosairauksien ehkäisy, tunnistaminen ja nopea reagointi. Tapaus ebola on osoittanut, kuinka haavoittuvainen yhteiskunnan toimivuus on eli kyse on todella ns. kovasta turvallisuuspolitiikasta.
Perhe-ja peruspalveluministeri Juha Rehula kertasi aluksi sote-uudistuksen 15-vuotista historiaa ja sen perustuslakikiemuroita. Hän totesi, että uudistuksen tavoitteena on turvata kaikille oikeus saada hyvinvointipalveluita rahapussin paksuudesta riippumatta. Suomessa on hänen mukaansa vahva ja laadukas yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin muodostama hyvinvointipalveluverkosto, josta voidaan olla ylpeitä.
Pidemmällä tähtäimellä, vuoteen 2025/2030, tiedetään palvelujen tarpeen kasvavan ja uudistuksia tarvitaan, jotta hyvä järjestelmä ei rapaudu rahan tai osaamisen puutteeseen. Suomi on Rehulan mukaan ensimmäisenä koko maailmassa nyt tekemässä uudistusta, jossa integroidaan yhteen sosiaalipalvelut ja terveyspalvelut. Paluuta menneisyyteen ei ole, vaan on löydettävä airuet, jotka pystyvät viemään muutosta käytäntöön ei vain sote-palveluissa vaan myös terveyspalveluiden sisällä perus- ja erikoishoidon välillä.
On käyty läpi kolme linjaa: useamman kunnan vastuu, sote-aluevastuu tai valtion vastuu. Mikään käsitellyistä malleista ei ole ongelmaton ja kaikissa on sekä plussia ja miinuksia.
Nyt valmisteltava uudistus perustuu sote-alueisiin ja sen ydin pelkistyy kolmeen palloon, jossa yhdessä on raha, toisessa hallinto ja kolmannessa palveluiden integraatio. Tiekartta tulevaisuuteen puuttuu, mutta palapelin reunat ovat jo kasassa, arveli ministeri Rehula. Ihminen kansalaisena ja asiakkaana on keskiössä ja olennainen kysymys onkin, mitä mallissa tapahtuu tiedolle. Tämä koskee sekä tiedolla johtamista että omien tietojen haltuun ottamista.
Lopuksi ministeri muistutti, että varsinaisten sote-ammattilaisten ei tarvitse olla huolissaan työpaikoistaan, toisin kuin hallinnon puolella, jossa kustannuksia karsitaan ja prosesseja virtaviivaistetaan.
Kansanedustaja Anneli Kiljunen käytti tilaisuudessa puheenvuoron sote-valiokunnan jäsenen roolissa. Hänellä on myös taustaa EKSOTEsta, jossa hän on toiminut johtavana sosiaalityöntekijänä. Kiljunen arvioi, että suomalainen sote-järjestelmä on sekava erityisesti siksi että rahoitus tulee monesta lähteestä ja palvelut ovat siiloutuneet.
Ongelma on myös se, että ne jotka ovat työterveyshuollon piirissä, ovat huomattavasti paremmassa asemassa kuin julkisen terveydenhuollon varassa olevat ihmiset. Moniammatillisia palveluita tarvitsevat ihmiset eivät vieläkään saa palveluita yhden luukun periaatteella eikä asiakkaita katsota kokonaisina ihmisinä, vaan vammojen ja diagnoosien kautta. Sote-uudistuksella onkin kovat tavoitteet: vähemmän toimijoita, palveluiden integrointi, 1-kanavainen rahoitus.
Tässä vaiheessa rahoitus on ratkaistu vasta terveyspalveluiden osalta ja muutenkin on pohdittu liikaa rakenteita, vaikka tärkeintä olisi asiakaslähtöisyys ja integraatio, jossa palvelut tehdään asiakkaalle helpoksi ja samalla vaikuttavaksi kokonaisuudeksi, sanoo Kiljunen. Hyvinä, toimivina esimerkkeinä hän mainitsi Etsivän nuorisotyön sekä aivoverenkiertohäiriöistä kärsivien kuntoutuksen, joissa kummassakin on tärkeätä mennä asiakkaan arkeen ja varmistaa toimivat hoitoketjut myös tilanteessa, jossa on monta toimijaa.
Vastuuta ei voi siirtää potilaalle tai omaisille, sillä kaikilla ei ole edes keskivertokansalaisen valmiuksia huolehtia eduistaan ja oikeuksistaan, vaan syrjäytymisvaara kasvaa. Keskeistä on saada palveluohjausta ja varmistaa koordinaatio, jolloin kaikki hyötyvät, niin potilas, omaiset kuin toimijat ja yhteiskuntakin. Palveluohjausvastuu on Kiljusen mielestä vielä sote-uudistuksessa ratkaisematta.
Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Hanna Tainio pohti omassa alustuksessaan, mikä muuttuu kentällä sote-uudistuksen myötä. Tarkastelun kohteena olivat kunnat ja kuntien muuttuvat tehtävät. Kunta ja kunnan arki koskee meitä kaikkia, sillä kaikilla on kotikunta. Kunnan tehtävät liittyvät opetukseen, kulttuuriin, teknisiin palveluihin, elinkeinojen edistämiseen sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä ja ennaltaehkäisystä, vaikka sote-alueille siirtyvätkin varsinaiset sosiaali- ja terveyspalvelut.
Kuntien ja sote-alueiden väliin jää uudistuksen jälkeen vielä ns. rajapalveluja esim. työllisyyden hoito, arveli Hanna Tainio. Hän esitteli kuntien tehtäviä ja rooleja ja totesi, että kunnalla on jatkossa neljä roolia, jotka voivat myös sekoittua tai painottua eri tavoin. Roolit ovat Hyvinvointirooli, Elinkeinorooli, Yhteisöjen alusta -rooli ja Perinnerooli. Jotta kunta jatkossa olisi kunta, on näistä rooleista säilytettävä vähintään kaksi. Aineistoa rooleista on kerätty Kainuun ja Etelä-Karjalan alueelta ja sieltä saatu opetus on Hanna Tainion mukaan seuraava: kunnan missio on rakennettava elinvoimalle, ei palveluille, ja tämä vaatii tietoista muutosjohtamista.
Omasta näkökulmastani tilaisuuden anti on merkittävää aikaisemmin toteutetun Pumppu-hankkeen kannalta, jossa rakennettiin saumattomia kansalaislähtöisiä hyvinvointipolkuja erilaisille kohderyhmille sekä ehkäistiin syrjäytymistä, mutta myös menossa olevan Morfeus-hankkeen kannalta, jossa olemme tällä hetkellä toteuttamassa CASE-työskentelyä Porvoon alueella liittyen ennakoivaan lapsiperheiden hyvinvointiin ja lastensuojeluun.
Kansalainen, asiakas keskiössä on lähtökohta, jonka ympärille toimivaa ekosysteemiä ja palveluketjua kannattaa rakentaa riippumatta siitä, millainen hallintomalli suunnitelluille sote-alueille lopulta muodostuu. Keskeistä on varmistaa eri toimijoiden yhteispeli ja tiedonkulku sekä huolehtia palvelutarjonnan koordinoinnista asiakkaan tarpeisiin, tapahtuipa se sitten henkilökohtaisen palveluohjaajan tuella tai helppokäyttöisellä mobiilisovellutuksella. Koska uusi sote-malli on vielä monin kohdin auki, on Porvoon casessakin käytetty vaihtoehtoisten skenaarioiden lähestymistapa enemmän kuin perusteltu!
Teksti ja kuvat Tarja Meristö, FuturesLab CoFi, Laurea-ammattikorkeakoulu
