Nera2017 pidettiin Kööpenhaminassa, Tanskassa 23.-25.3.2017. Keynote-puheet, poster-esitykset sekä sessioiden esitykset sijoittuivat pääosin Aalborgin yliopistoon, mutta avajaiset ja avauspäivän keynote-puhe pidettiin Imperial Cinemassa Kööpenhaminan keskustassa. Yliopistokin sijaitsi keskustan tuntumassa veden äärellä ja me pääsimme mukavasti konferenssipäivälliselle vesibussin kyydissä, joka pysähtyi Pieni merenneito –patsaan kupeeseen.
Neran 45. kongressi keräsi Kööpenhaminaan lähes 400 osallistujaa kaikista Pohjoismaista, mutta tulijoita oli myös Euroopan eri maista ja Euroopan ulkopuolisistakin maista. Seuraava eli 46. Nera –konferenssi pidetään Oslossa 8.-10.3.2018.
Konferenssin teema nosti esille erityisesti uuden teknologian tuomat vaikutukset koulutukseen, opetukseen ja pedagogiikkaan. Koulutus on laajasti saavutettavissa uusien välineiden ansiosta, mutta myös itse oppimistapahtumaa voidaan kehittää ja oppimista arvioida uuden teknologian avulla.
Digitalisaatio, neuroimaging ja biologisten markereiden jäljittäminen osana opiskelua ja oppimista mahdollistaa oppijan motivaation ja tunteiden syvällisen tuntemisen jopa reaaliajassa, ja opettajan on mahdollista korjata kurssiaan niin että oppiminen ja opetustilanne on optimaalinen. Ensimmäinen keynote – puhuja Ben Williamson nosti esille uudenlaisen oppijan, josta hän käytti käsitettä post human. Hän tarkoitti ilmaisullaan mm. sitä, että jo nyt me ihmiset elämme laajennetussa todellisuudessa ja tehostamme toimintaamme erilaisten laitteiden kuten sensoreiden ja älypuhelimien avulla eikä paluuta täysin luonnonmukaiseen ihmiseen enää taida olla.
Konferenssin Higher Education networkin istunnoissa toimin puheenjohtajana kahtena päivänä. Niissä tuotiin esille mm. tutkimusta siitä, miten tausta vaikuttaa omaan ammatilliseen identiteettiin. Esimerkiksi työväkiluokkainen tausta auttaa opiskelijaa sopeutumaan muutoksiin ja vastoinkäymisiin, kun mikään ei ole itsestään selvää eikä ympäristöllä välttämättä ole kovinkaan paljon odotuksia. Keskiluokkainen tausta puolestaan antaa paremmat valmiudet akateemiselle identiteetille, mutta vastoinkäymiset saattavat lamaannuttaa opiskelijan, joka on tottunut olemaan omassa koulussaan ykkönen, mikä ei yliopistossa enää välttämättä toteudu, kun kaikki sisälle päässeet ovat hyviä.
Mielenkiintoista olivat myös tutkimustulokset, joissa miesten todettiin helpommin antavan periksi ja menevän siitä, missä aita on matalin, kun taas naispuoliset opiskelijat olivat sinnikkäitä eivätkä tinkineet niin helposti tasosta. Myös sellaisten opiskelijoiden todettiin olevan sinnikkäitä, jotka olivat tulleet yliopistoon epätavallista reittiä pitkin, ilman ylioppilastutkintoa. Heillä kuitenkin kesti pidempään oman akateemisen identiteetin rakentaminen kuin tavanomaista reittiä tulleiden, ylioppilastutkintopohjaisten opiskelijoiden.
Mielenkiinnolla kuuntelin esityksiä, joissa taide ja kulttuuri olivat osa oppimista. Esimerkiksi lääketieteen opiskelijoiden opintosuunnitelmaan kuului opintojakso, jossa he tutustuivat kaunokirjallisuuteen ja oppivat sen avulla empatiakyvykkyyttä, jota tarvitaan tulevassa ammatissa potilaiden kohtaamisessa. Omien lukkojen avaaminen ja tunteiden tunnistaminen ja erittely kuvataiteen avulla on mahdollista systemaattisen, intensiivisen prosessin kautta, todisti Knut Omholt omassa esityksessä.
Higher education –verkostossa käsiteltiin myös akateemisten kehittäjien (Academic Developers) tehtäväkenttää ja rooleja. Rooli voi olla institutionaalinen, jolloin korostetaan asemaa valtapelissä, mutta se voi olla myös asiantuntijuutta korostava, jolloin johdetaankin osaamisella, ei statuksella.
Oman esitykseni pidin verkostossa Multi cultural educational research. Esittelin oikeusministeriön rahoittaman Antura-hankkeen kokonaisuutta ja tuloksia siitä, miten paikalliset asukasyhdistys, peruskoulu, kirjasto ja korkeakoulu voivat yhdessä rakentaa toimintaa, jonka avulla maahanmuuttajat ja paikalliset asukkaat pystyvät elämään yhdessä ei vain rinnakkain vaan myös yhdessä tekemällä ja toinen toisiltaan oppien ja yhteiseloa rikastuttaen. Hankkeen tuloksena syntyvä käsikirja kiinnosti kuulijoita ja siitä toivottiin myös englanninkielistä painosta, jotta sitä pystytään hyödyntämään laajasti Euroopassa. Hankkeessa toteutettu Viherlaakson taideluokan 8B koululaisten piirustusnäyttely kirvoitti monia havaintoja ja kommentteja. Kuulijat totesivat, että piirustukset kannattaisi erikseen analysoida vaikka hankkeen jälkeen ja nostaa esille niiden tuomia teemoja keskusteluun laajemminkin.
Oli opettavaista kuulla myös muiden pohjoismaiden kokemuksia erityisesti pakolaisten kotouttamisesta ja koulutuksesta. Esimerkiksi Islannissa oli kehitetty Lauantaikoulu –konsepti, jossa pakolaislapsille ja –nuorille annettiin tukiopetusta islannin kielessä, mutta myös muissa oppiaineissa. Lauantaikoulua eivät käyneet kuitenkaan pelkästään perheiden koululaiset, vaan samaan aikaan koulussa opetettiin myös lasten vanhemmille mm. Islannin yhteiskuntaan liittyviä asioita. Esityksissä käsiteltiin myös laajemmin ja pidemmältä ajalta maahanmuuttajien tilannetta eri pohjoismaissa. Tullakseen ruotsalaiseksi on synnyttävä Ruotsissa valkoihoisena, totesi Zahra Bayati Göteborgin yliopistosta. Hän tarkasteli maahanmuuttajien tilannetta ja asemaa Ruotsin opettajakoulutuksessa kahden teoreettisen lähestymistavan kautta: post-colonial theory ja critical whiteness theory.
Oppiminen on yhteisöllinen tapahtuma, jossa tunteet, motivaatio ja hyväksyminen ovat tärkeitä. Tarvitaan sosiaalista ja kulttuurista pääomaa, johon kuuluvat myös riittävä kielitaito ja tunnetaidot, joiden avulla voidaan navigoida yhteisössä. Tarvitaan myös juuret, oma perhe tai muu lähiyhteisö, jossa on mahdollisuus tulla rakastetuksi ehdoitta, omana itsenään. Koulumenestyksen kannalta perheiden sosiaalinen pääoma näyttäisi olevan tärkeämpi kuin kouluyhteisön sosiaalinen pääoma, vaikka molempia tarvitaan. Mitä enemmän maahanmuuttajia on ja mitä enemmän yhteiskunnassa on diversiteettiä, sitä tärkeämmäksi tulevat omat pienryhmät, ts. vaikka halutaan toki integroitua valtakulttuurin yhteiskuntaan, niin samalla halutaan olla integroitu osa muiden maahanmuuttajien ryhmiä.
Teksti ja kuvat: yliopettaja Tarja Meristö, Laurea-ammattikorkeakoulu
