tiistai 5. marraskuuta 2013

Länsi-Uusimaan InnoHub-toiminta käynnistyi innostuneissa tunnelmissa 30.10.2013

InnoHub-pilottitoiminnan kick off -tilaisuus järjestettiin Lohjalla 30.10.2013. InnoHub on solmukohta, joka kokoaa toimijat keksimään yhdessä uutta.


Tilaisuuden aluksi Kansallista innovaatioverkostoa vetävä Pauliina Hautamäki Frami Oy:stä esitteli InnoHub-toimintaa. Perusajatuksena on eri organisaatioiden ja erilaisten ihmisten yhteisö, joka kokoontuu ja inspiroi uutta yhteisöllisesti.


Pauliina Hautamäki johdatteli InnoHubin ajatusmaailmaan
 
Laurea-ammattikorkeakoulun FuturesLab CoFin yritysfuturologi Tarja Meristö kertoi, miten InnoHub-pilotti sopii selkeästi Yritystalo Business Lohjan toimintamalliin. Tavoitteena on tiivistää jo olemassa olevien yritysten ja julkisen sektorin yhteistyötä sekä tuoda mukaan InnoHubin tapahtumiin talon ulkopuolisia yrittäjiä, yrittäjiksi aikovia, opiskelijoita ja muita uusia yhteistyökumppaneita.
 
InnoHub-toimintaa voi toteuttaa eri tavoin. Tilaisuudessa oltiin etäyhteydessä Vakka-Suomen InnoHub toimijoihin, jotka kertoivat omasta pilotistaan. Vakka-Suomessa InnoHub-toiminta on pop-up-maista, ilman pysyvää asemapaikkaa. ”Hubitetaan siellä, missä tarvitaan.”
 
Taustoitusten jälkeen parikymmenpäinen osallistujajoukko pääsi itse suunnittelemaan, mitä InnoHub toiminta voisi Länsi-Uudellamaalla tarkoittaa, ja mitä toimintoja he voisivat itse toteuttaa. Puheensorina oli vilkasta ja ajatuksia kertyi, kun osallistujat pohtivat kestävän kehityksen eri ulottuvuuksista InnoHubin toteutustapoja. Virikkeenä ajatuksille ryhmillä oli käytössä FuturesLab CoFin tähän tarkoitukseen pilotoima ”pelilauta”, johon kiinnitettiin ideoita ja odotuksia.
 


Ryhmien ehdottamista teemoista päätettiin toteuttaa nopeita pilotointeja; esimerkiksi yrittäjille järjestettävät pikatreffit tai kaikille ekotekovinkkejä säännöllisesti. Myös eri puolilla Länsi-Uudenmaan aluetta pidettävät teemapohjaiset pop-up –kahvilat saivat kannatusta.
Alueen toimijoita toivotaan jatkossakin innokkaasti mukaan InnoHub-toimintaan. Ota myös pari kaveria mukaan, niin saadaan lisää hyvää pörinää! Osallistumalla saat enemmän!
 
Seuraava mahdollisuus tulla InnoHubailemaan on jo 7.11.2013 klo 12.30-16.00 Laurea-ammattikorkeakoululla. Silloin visioidaan villisti tulevaisuuden uusia palvelukonsepteja Hyvinvointifoorumin yhteydessä. Samalla kuulet myös mm. uusimmat tulokset Laurean Pumppu-hankkeesta. Ilmoittaudu mukaan: https://elomake3.laurea.fi/lomakkeet/7809/lomake.html
 
InnoHub-pilottitoimintaa Länsi-Uudellamaalla koordinoi Novago Yrityskehitys Oy yhteistyössä Laurea-ammattikorkeakoulun kanssa.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti