Hoitomyöntyvyys ja voimaantuminen – ajatuksia voimaantumisesta Malmössa

Laurean Pumppu-osahankkeen (www.laurea.fi/pumppu) Ruotsin ja Tanskan matkalla osallistuimme Malmössä tutkijaseminaariin, joka käsitteli Laurean Pumppu-osahankkeessakin keskeistä voimaantumisen käsitettä.

Tilaisuudessa esiteltiin filosofista tarkastelua, jota on tehty kahden terveydenhuoltomallin välillä, joista toinen perustuu hoitomyöntyvyyteen (compliance) ja toinen voimaantumiseen (empowerment). Hoitomyöntyvyydessä keskeiseksi nähtiin hoitosuunnitelman noudattaminen ja hoidon tuloksellisuus, kun taas voimaantumisessa keskeiseksi nähtiin tieto, taidot ja mahdollisuudet.

Terveyden edistämistä hotelliympäristössä

Tarkastelussa oli erityisesti paternalismin käsite ja sen suhde em. malleihin. Paternalismi määriteltiin hyvää tarkoittavaksi ja sitä kautta asiakkaan etua ajavaksi toiminnaksi, joka ei kuitenkaan huomioi asiakkaan omia toiveita tai tarpeita. Yleisesti kielenkäytössä paternalismi mielletään negatiiviseksi käsitteeksi, joka tuo mieleen vanhemman ja lapsen välisen suhteen.

Hoitomyöntyvyys liitetään usein paternalismiin, kun taas voimaantumisen nähdään olevan vähemmän paternalistista. Hoitomyöntyvyys keskittyy asiantuntijan arvioimaan hyötyyn, jolloin asiakkaan kokemus jää sivurooliin. Tarkasteluksi keskeiseksi näytti kuitenkin nousevan voimaantumisen käsitteen määrittely.

Voimaantumisen käsitteen käytön laajetessa ei välttämättä kiinnitetä huomiota kaikkien voimaantumisen ehtojen toteutumiseen. Näin myös voimaantumiseen pyrkivä toiminta voi itse asiassa olla paternalistista. Voimaantumiselle ei riitä, että asiakkaalle on tarjolla enemmän tietoa esimerkiksi hoitovaihtoehdoista ja että hän saa osallistua päätöksentekoon. Kriittistä on se, millainen hoitohenkilöstön oma rooli on.

Voimaantumisen edellytys on, että asiakkaan tiedon lisääntyessä ja päätäntävallan kasvaessa, samalla myös hoitohenkilöstön valta päätöksenteossa vähenee. Toisin sanoen, että päätöksentekovalta myös annetaan asiakkaalle ja että esimerkiksi suostuttelua ei tapahdu. Näin hoitohenkilökunnan rooli on ikään kuin hoidon mahdollistaja tai fasilitaattori, joka tukee päätöksenteossa tarpeen mukaan, mutta antaa tilaa myös asiakkaan omille tulkinnoille tilanteestaan.

Seminaarissa käydyssä keskustelussa ongelmallisena nähtiin hoitohenkilökunnan näkökulmasta se, että hoitohenkilökunta on sitoutunut parhaan mahdollisen hoitotuloksen saavuttamiseen. Näin hoitohenkilökunnalle voi olla eettisesti vaikeaa myöntyä asiakkaan tahtoon, mikäli se on ristiriidassa parhaan mahdollisen hoidon kanssa.

Pyöräparkki

Toisaalta keskustelussa nousi esiin myös se, että asiakkaan autonomia ei ole itseisarvo, eli kaikilla asiakkailla ei aina välttämättä ole kykyä eikä toisaalta välttämättä haluakaan tehdä itse kaikkia päätöksiä. Kaiken kaikkiaan yhteiskunta on ambivalentti; autonomia ja riippuvuus muista ovat läsnä yhtä aikaa.

Voimaantumisen näkökulmasta asiakkaalla tulisikin olla valta päättää, haluaako hän tehdä päätökset itse vai valtuuttaa hoitohenkilökunnan päättämään puolestaan. Tavoitteena tulisi kuitenkin olla lisätä kykyä autonomiaan. Todettiin myös aiheen olevan siinä mielessä haasteellinen, että suuremman roolin päätöksenteossa ei haluta johtavan keskusteluun siitä, onko asiakas itse vastuussa tekemistään valinnoista ja valintojen seurauksista.

Seminaari avasi hyvin filosofista keskustelua voimaantumisen käsitteen ympärillä mutta antoi toisaalta osviittaa siitä, että Laurean Pumppu-osahankkeessa on voimaantumisen käsitteen käytössä oltu oikealla tiellä.